Tietoa meistä
Me olemme vuonna 2022 perustettu imatralainen nuorisoseura. Tällä hetkellä toimimme Imatran lyseon tiloissa Kanavakatu 8, 55100 Imatra. Seuramme ylläpitää Teatteri Vaientamatonta.
Päätoimintamme perustuu teatteriharrastustoimintaan ja pyrimme luomaan myös jotain uutta ja kiehtovaa toimintaa kulttuurin nimissä. Toimintamme lähtökohtina ovat nuorisoseuraliikkeen arvot; osallisuus, yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja yhteisöllisyys.
Haluamme, että jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi toiminnassamme. Siksi noudatamme turvallisemman tilan ohjeita. Turvallisempi tila tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokainen saa olla oma itsensä. Tule siis paikalle just sellaisena kuin olet!
Suurin osa nuorisoseuramme jäsenistä on ollut mukana koronavuonna esitetyssä Esko-patsaankin voittaneessa etänäytelmässä sekä nuori teatterimme voitti Ramppikuumeen Ramppipystin vuonna 2023. Vuonna 2024 seuramme voitti myös valtakunnallisen "Vuoden Nuorisoseura"-tunnustuksen Suomen Nuorisoseuroilta. Kanssamme pääset kokeilemaan teatteria lavalla mutta myös lavan takana tekniikan parissa. Vaikka harrastustoiminta painottuu esittävään taiteeseen, pääset kokeilemaan äänien tai valojen ajoa ja suunnittelua eri produktioissamme.
ETSITKÖ HARRASTUSTA?
Teatteriharrastuksesta on hyötyä myös arjessa; tulet oppimaan esiintymään luontevasti, luottamaan itseesi, epäonnistumaan turvallisesti ja lannistumatta. Teatteriharrastuksessa opitut taidot kantavat koko loppuelämän, tuu kokeilemaan!
Lisätietoja ryhmistä täältä
ETSITKÖ ESIINTYJÄÄ TAI OHJELMAA?
Meiltä voit tilata ImatraSyndrooman kautta improvisaatioteatteriesityksiä tai voimme kirjoittaa Teatteri Vaientamattomassa teille sopivan esityspaketin. Meiltä voitte saada esimerkiksi esityksien lisäksi myös hahmoja tai kasvomaalausta.
Ota yhteyttä niin suunnitellaan juuri sinulle sopiva paketti!
Liity jäseneksi
Jäsenmaksut
- alle 18-vuotias jäsen 35€
- alle 29-vuotias opiskelija/työtön jäsen 40€
- jäsen 50€
Jäsenmaksut laskutetaan kerran vuodessa. Jäsenmaksut laskutetaan syksyisin.
Jäsenetuja
- Kirjautumalla Seuralaiseen löydät paikalliset jäsenetusi https://nuorisoseurat.fi/jasenseuroille/seuralainen/
- Jäsenenä olet myös toiminnassamme vakuutettuina.
- Jäsenenä pääset vaikuttamaan seuran toimintaan
- Jäsenenä pääset osallistumaan seuran tapahtumiin
Kiinnostaako vapaaehtoistoiminta?
Kiinnostaako siuta nuorisoseuratoiminta? Entä vapaaehtoistoiminta? Mites haluaisitko elämääsi merkityksellisyyden tunnetta?
Tuu meille tekemään parempia tapahtumia!
Tällä hetkellä seuralla on suurin pula vapaaehtoisista on tapahtumatoiminnassamme.
Haluaisimme olla aktiivinen osallistuja Imatran tapahtumissa ja siihen tarvitsemme tekijöitä.
Tapahtumatoimintaan osallistumista olisi n. 5 krt vuodessa, joten jatkuvaa sitoutumista vapaaehtoisuus ei vaadi :)
Osallistu siis omien voimavarojesi mukaan!
Toivomme sinulta:
- Oma-aloitteisuutta
- Toimeliaisuutta ja intoa
- Kiinnostusta seuramme toimintaan
- Laskutaitoja
- Asiakaspalveluhenkisyyttä
Tapahtumatoiminnassamme usein teemme kasvomaalauksia, leikitämme lapsia, esiinnymme ja markkinoimme seuraa. Tässä toiminnassa pääset vahvistamaan siule ominaisia vahvuuksia! Lupaamme opettaa sinut toimintaan mukaan <3
Osallistumme yleensä erilaisiin tori- ja koko perheen tapahtumiin, toiminnan kesto on yleensä 5tuntia per tapahtuma.
Mitä sie saat?
Pääset toteuttamaan omia mielenkiinnonkohteita tapahtumatoiminnassa. Pääset tutustumaan nuoriin ja työskentelyyn nuorten kanssa.
Nuorisoseurojen kautta voit saada myös vapaaehtoistoiminnastasi ansiomerkin!
Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
Johtokunta 2024
Puheenjohtaja Sandra Strömberg
Varapuheenjohtaja Lauri Haltsonen
Rahastonhoitaja Emmy Haltsonen
Sihteeri Emmi Korhonen
Varsinainen jäsen
Joanna Riikonen
Tomi Pitman
Elisa Biancardini
Varajäsen
Eerin Lempiäinen
Tiina Veijalainen
Seuran säännöt
NIMI JA KOTIPAIKKA
1§
Yhdistyksen nimi on Asemäentien nuorisoseura ry, sen kotipaikka on Imatran kaupunki ja se liittyy paikallisyhdistyksenä jäseneksi Saimaan nuorisoseurat ry:een, jota näissä säännöissä nimitetään keskusseuraksi sekä Suomen Nuorisoseurat ry:een, jota näissä säännöissä nimitetään liitoksi.
Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
2§
Seuran tarkoituksena on kasvatus- ja harrastustoiminnan avulla edistää lasten, nuorten ja aikuisten kokonaisvaltaista kasvua, yhteisöllisyyttä, eri ikäisten yhdessä toimimista, lisätä hyvinvointia sekä aktiiviseen ja vastuulliseen kansalaisuuteen kasvamista. Toiminnan lähtökohtina ovat nuorisoseuraliikkeen arvot - osallisuus, yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja yhteisöllisyys.
3§
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi
- edistää nuorisoseuraliikkeen arvoja, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, ja avoimuutta kaikessa toiminnassaan,
- tehdä nuorisoseuratyötä tunnetuksi toimialueellaan,
- järjestää kursseja, kokouksia, luento- ja keskustelutilaisuuksia, juhlia ja kilpailuja sekä leiri-, retkeily- ja virkistystoimintaa,
- edistää opiskelun, musiikin, teatterin, tanssin, liikunnan, kotiseututyön, askartelun sekä muun vastaavan harrastamista
- herättää harrastusta yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä edistää erityisesti nuorten kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa,
- ohjata terveen ja päihteistä riippumattoman elämäntavan omaksumiseen,
- muodostaa eri harrastusalojen harrastusryhmiä,
- edistää kotiseutumuseotoimintaa keräämällä ja taltioimalla esineistöä sekä hoitamalla hallussaan olevia kokoelmia
- harjoittaa julkaisu-, neuvonta- ja muuta samanlaista palvelutoimintaa sekä
- toimia muillakin vastaavilla tavoilla seuran tarkoitusten toteuttamiseksi.
4§
Toimintansa tueksi seura kantaa jäsenmaksuja, voi kantaa toiminnan tukimaksuja, omistaa ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia sekä harjoittaa kahvila-, kioski-, ravintola- ja julkaisutoimintaa sekä toimeenpanna arpajaisia ja keräyksiä.
Toimintaansa varten seura hankkii tarvittaessa asianomaisen luvan.
JÄSENET
5§
Varsinaiset jäsenet
Seuran varsinaisiksi jäseniksi voi johtokunta hyväksyä jokaisen henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Varsinainen jäsen voi olla aikuisjäsen, nuorisojäsen, varhaisnuorisojäsen tai kunniajäsen. Aikuisjäsen on vähintään 29-vuotias, nuorisojäsen on 16-28 -vuotias ja lapsijäsen alle 16-vuotias. Lapsijäseniä kutsutaan Kalevan Nuoriksi.
Kunniajäseneksi voi seuran kokous vähintään kolme neljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä tehdyn päätöksen mukaan kutsua henkilön, joka toiminnallaan on erityisesti edistänyt seuran tarkoitusta. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee seuran johtokunta. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksua.
Kunniapuheenjohtajaksi seuran kokous voi kutsua seuran toiminnassa erityisesti ansioituneen jäsenensä. Seuralla voi olla vain yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Kunniapuheenjohtajalla ei ole jäsenmaksua.
Kannatusjäsenet
Kannatusjäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä rekisteröidyn yhdistyksen, jonka jäsenet ovat Suomen kansalaisia tai yksityisen henkilön. Kannatusjäsenillä ei ole seuran kokouksissa äänioikeutta.
Jäsenmaksut
Jäsenmaksut eri jäsenryhmille määrää seuran syyskokous. Jäsenmaksu eri jäsenryhmille voi olla erisuuruinen.
Jäsenen toiminta
Jäsen on velvollinen suorittamaan seuran hänelle uskomat tehtävät. Jäsenen, joka rikkoo seuran sääntöjä eikä noudata johtokunnan varoitusta, voi johtokunta erottaa seurasta.
Erottamispäätökseen tyytymätön voi vedota seuran kokoukseen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa asiasta tiedon saatuaan jättämällä valituksen kirjallisena johtokunnalle.
Jäsenen, jolta ei kahtena perättäisenä vuotena ole saatu jäsenmaksua, voidaan katsoa eronneen yhdistyksestä.
Seuran jäseneksi hyväksytyn nimi, kotipaikka, osoite ja syntymäaika ja muut tarvittavat tiedot merkitään nuorisoseurojen sähköiseen jäsenluetteloon eli Nuorisoseurarekisteriin, ja hän on ensimmäisen jäsenmaksun suoritettuaan oikeutettu pääsemään seuran kokouksiin ja ottamaan osaa keskusteluun ja päätöksiin, paitsi pykälissä 8, 19 ja 20 mainituissa asioissa, joita ratkaisemaan pääsevät ainoastaan vähintään vuoden seuran varsinaisina tai kunniajäseninä olleet henkilöt sekä kunniapuheenjohtaja.
SEURAN TOIMIELIMET
6§
Seuran toimielimet ovat päätösvaltaa käyttävä seuran kokous ja seuran lainmukaisena edustajana toimiva hallitus (tarkoittaa johtokuntaa, jota nimitystä käytetään liiton asiakirjoissa).
SEURAN KOKOUKSET
7§
Seuran on pidettävä joka vuosi kaksi varsinaista kokousta, kevätkokous tammi-maaliskuussa ja syyskokous loka-marraskuussa.
Ylimääräinen seuran kokous pidetään, milloin seuran kokous tai johtokunta niin päättää taikka vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä johtokunnalta kirjallisesti erityisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten pyytää, jolloin kokous on pidettävä viimeistään kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.
Seuran kokouksista ilmoitetaan jäsenille viimeistään viikko ennen kokousta seuran yleisesti käyttämissä tiedotuskanavissa tai lähettämällä kutsu jäsenille kirjeitse tai sähköpostitse tai julkaisemalla kokouskutsu syyskokouksen päättämässä sanomalehdessä. Kokouksesta voidaan ilmoittaa sähköpostitse niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa hallitukselle.
Kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset.
Kokous on päätösvaltainen, jos siitä on sääntöjen määräämällä tavalla ilmoitettu.
Kokouksessa on kullakin läsnä olevalla jäsenellä, paitsi kannatusjäsenellä, yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Suljettua äänestystapaa käytetään aina johtokunnan jäsenten vaaleissa ja muulloin sitä erikseen vaadittaessa.
Seuran kokouksissa on myös keskusseuran, nuorisoseurapiirin ja liiton edustajalla läsnäolo- ja puheoikeus. Kokous voi päätöksellään myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin.
Seuran johtokunta voi kokouskohtaisesti päättää mahdollisuudesta osallistua kokouksiin sähköisesti.
8§
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, pöytäkirjantekijä, pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat,
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys,
- esitetään seuran toimintakertomus,
- esitetään tilit ja tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto,
- päätetään tilien hyväksymisestä ja tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille,
- valitaan Nuorisoseurakokousvuonna edustajat ja varaedustajat Suomen Nuorisoseurat ry:n Nuorisoseurakokoukseen tai valtuuttaa johtokunnan tekemään valinnan,
- valitaan edustajat ja varaedustajat keskusseuran kokouksiin seuraavan vuoden ajaksi,
- käsitellään aloitteet ja muut johtokunnan esittämät asiat.
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, pöytäkirjantekijä ja pöytäkirjantarkastajat sekä ääntenlaskijat,
- todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan kokouksen työjärjestys,
- käsitellään johtokunnan esitys seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi ja päätetään siitä, Korjausohje ilmoittajalle
- määrätään jäsenmaksut eri jäsenryhmille,
- esitetään johtokunnan laatima seuraavan vuoden talousarvio ja päätetään siitä,
- valitaan tilin- tai toiminnantarkastaja sekä tälle varamies tarkastamaan seuraavan vuoden tilit, talous ja hallinto,
- valitaan johtokunnan puheenjohtaja seuraavaksi toimikaudeksi,
- päätetään johtokunnan jäsenmäärä sekä valitaan jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle,
- valitaan edustajat ja varaedustajat tarvittaessa eri kokouksiin ja yhteisöihin,
- nimitetään tarvittavat erityisalojen valio- ja toimikunnat sekä valitaan niihin jäsenet,
- päätetään seuran kokousten ilmoittamistavasta näiden sääntöjen 7. §:n mukaisesti,
- käsitellään aloitteet ja muut johtokunnan esittämät asiat.
9§
Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu, sekä ne johtokunnan esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäväksi, ottaen kuitenkin huomioon yhdistyslain ja näiden sääntöjen määräykset.
JOHTOKUNTA
10§
Seuran hallituksena on johtokunta, johon kuuluu syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä 4-12 kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä.
Jäsenistä puolet on vuosittain erovuorossa, ensimmäisellä kerralla arvan ja sitten vuoron mukaan. Puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten toimikausi alkaa kokousta seuraavan kalenterivuoden alusta. Vähintään 1/3 johtokunnan jäsenistä tulee olla alle 29-vuotiaita toimikauden alkaessa.
Johtokunnan jäsenet tulee valita seuran varsinaisista jäsenistä. Sama henkilö voidaan valita puheenjohtajaksi enintään kuudeksi perättäiseksi vuodeksi ja johtokunnan jäseneksi enintään kolmeksi perättäiseksi kaksivuotiskaudeksi.
Varapuheenjohtajan johtokunta valitsee keskuudestaan. Sihteeri, taloudenhoitaja ja muut tarvittavat toimihenkilöt voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta. Johtokunta voi asettaa määräajaksi tai erityisiä tehtäviä varten toimikuntia tai valiokuntia, jotka ovat toiminnastaan tilivelvollisia johtokunnalle.
Johtokunta on päätösvaltainen, jos kokouksesta on kaikille jäsenille ilmoitettu ja jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä tai varajäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.
Jos valittu toimihenkilö on estynyt hoitamasta tehtäväänsä, hänelle valitaan sijainen toimikauden loppuun seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.
11§
Johtokunta huolehtii seuran tarkoituksen toteuttamisesta ja sitä varten
- johtaa seuran toimintaa sääntöjen, seuran kokousten päätösten ja liiton ohjeiden mukaisesti,
- hyväksyy jäsenet sekä pitää jäsenluetteloa,
- vastaa siitä, että seuran alle 15-vuotiaat jäsenet tulevat kuulluksi seuran toimintaa suunniteltaessa,
- kutsuu seuran kokoukset koolle ja valmistelee käsiteltäväksi tulevat asiat,
- huolehtii varojen hankinnasta sekä vastaa seuran omaisuuden hoidosta,
- ohjaa ja valvoo valio- ja toimikuntien sekä kerhojen ja toimintaa,
- pitää yhteyttä kunnallisiin toimielimiin,
- huolehtii siitä, että seuran toiminta on alueellisesti ja toiminnallisesti kattavaa,
- valmistaa ehdotuksen toimintasuunnitelmaksi sekä talousarvioksi,
- valmistaa ehdotuksen toimintakertomukseksi sekä tuloslaskelmaksi ja taseeksi,
- valitsee seuran edustajat ja varaedustajat tarvittaessa eri kokouksiin ja yhteisöihin seuran päättämällä tavalla,
- tekee esitykset seuran ehdokkaista liiton eri toimielimiin ja muihin tehtäviin
- ottaa palvelukseen seuran mahdolliset toimihenkilöt sekä vahvistaa heille tarvittavat ohjesäännöt,
- edustaa seuraa sekä
- suorittaa kaikki ne muut tehtävät, jotka näiden sääntöjen tai yhdistyslain mukaan johtokunnalle kuuluvat tai jotka seuran kokous sille tehtäväksi antaa.
NIMENKIRJOITTAJAT
12§
Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kukin yksin.
LUOTTAMUS- JA TOIMIHENKILÖT
13§
Puheenjohtaja
- kutsuu johtokunnan tarvittaessa koolle sekä toimii kokousten puheenjohtajana,
- allekirjoittaa johtokunnan kokousten pöytäkirjat,
- valvoo, että sääntöjen ja lain velvoittamat tehtävät seuran puolesta hoidetaan,
- pitää huolta, että seuran kokousten ja johtokunnan päätökset pannaan täytäntöön sekä seuraa erityisjaostojen, toimikuntien, valiokuntien ja toimihenkilöiden toimintaa,
- valvoo, että seuran kirjanpito hoidetaan johtokunnan määräämän järjestelmän mukaisesti ja että seuran omaisuutta ja taloutta hoidetaan huolellisesti sekä rahavarat pidetään talletettuina johtokunnan päätösten ja seuran edun mukaisella tavalla,
- tarkastaa laskut ja antaa maksumääräykset sekä valvoo juoksevien asioiden hoitoa,
- työskentelee yhdessä johtokunnan kanssa seuran toiminnan menestymiseksi sekä tekee aloitteita ja ehdotuksia toiminnassa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi.
Puheenjohtajan ollessa estyneenä huolehtii varapuheenjohtaja hänen tehtävistään.
14§
Sihteeri
- valmistelee yhteistoiminnassa puheenjohtajan kanssa johtokunnan ja seuran kokouksissa esille tulevat asiat,
- laatii kokousten pöytäkirjat ja muut asiakirjat, kirjeet ja tiedonannot, allekirjoittaa ne yhdessä puheenjohtajan kanssa sekä hoitaa seuran kirjeenvaihdon,
- laatii johtokunnalle ehdotuksen seuran toimintakertomukseksi sekä samoin yhdessä puheenjohtajan ja taloudenhoitajan kanssa ehdotuksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi,
- tekee määräaikaisilmoitukset sekä laatii tilastot liitolle,
- vastaa seuran verotusasioiden, arkiston ja käsikirjaston hoidosta sekä toimintapäiväkirjan pitämisestä,
- huolehtii jäsentietojen keräämisestä ja jäsenluettelon ylläpidosta Nuorisoseurarekisterissä,
- pitää luetteloa yhteisöjen ja henkilöiden merkkipäivistä.
- Sihteerin tehtävät voidaan antaa johtokunnan vahvistamaa työnjakoa noudattaen useammalle henkilölle.
15§
Taloudenhoitaja
- hoitaa seuran kirjanpidon,
- vastaanottaa ja tallettaa seuran rahavarat, joista hän on johtokunnalle laillisessa vastuussa,
- suorittaa puheenjohtajan hyväksymät laskut,
- huolehtii jäsenmaksujen ja seuran saatavien perimisestä,
- laatii seuran tilit ja valmistaa vuositilinpäätöksen sekä jättää ne tulo- ja menotositteineen johtokunnalle ja tilin- tai toiminnantarkastajalle toimitettavaksi,
- valmistaa yhdessä puheenjohtajan ja sihteerin kanssa johtokunnalle talousarvioesityksen,
- huolehtii varojen hankkimista koskevien suunnitelmien toteuttamisesta sekä
- hoitaa seuran muuta omaisuutta ja pitää yksityiskohtaista luetteloa seuran kalustosta.
ERINÄISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ
16§
Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Tilit ja seuran hallintoa koskevat asiakirjat on jätettävä vähintään kuukautta ennen kevätkokousta tilin- tai toiminnantarkastajalle, jonka on palautettava ne viikon kuluessa.
Seura noudattaa niiden yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on.
17§
Keskusseuran kokouksiin seura on oikeutettu lähettämään edustajia siten kuin keskusseuran säännöissä määrätään.
Suomen Nuorisoseurat ry:n Nuorisoseurakokoukseen seura saa lähettää siten, kun liiton säännöissä määrätään.
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA SEURAN PURKAMINEN
18§
Nämä säännöt voidaan muuttaa seuran kokouksessa, jos siitä on kokouskutsussa mainittu ja jos vähintään kolme neljäsosa (3/4) äänestykseen osallistuneista muutosehdotuksen hyväksyy.
Muutosehdotukset perusteluineen on esitettävä kirjallisesti seuran johtokunnalle vähintään kuukautta ennen seuran kokousta. Sääntöjen muutokseen on saatava keskusseuran johtokunnan hyväksyminen ennen yhdistysrekisteriin lähettämistä.
19§
Seuran kiinteän tai muuten seuran toiminnan kannalta merkittävän omaisuuden myymistä tai lahjoittamista tai seurantalon myyntiä, lahjoittamista tai vaihtamista koskeva päätös on pätevä ainoastaan, jos kysymys siitä on käsitelty sääntöjen muuttamisesta säädetyllä tavalla, ja jos keskusseuran johtokunta on sitä ennen antanut asiasta lausuntonsa.
20 §
Seuran purkaminen on käsiteltävä kuten sääntöjen muuttamisesta säädetään. Seuran jäljelle jäänyt omaisuus käytetään purkamiskokouksen päättämällä tavalla lasten ja nuorten kulttuuriseen harrastustoimintaan.
21 §
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.