Meidän tavoitteemme

Haluamme, että jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi toiminnassamme. Siksi noudatamme turvallisemman tilan ohjeita. Turvallisempi tila tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokainen saa olla oma itsensä. Tule siis paikalle just sellaisena kuin olet!

Kanssamme pääset kokeilemaan teatteria lavalla mutta myös lavan takana tekniikan parissa. Vaikka harrastustoiminta painottuu esittävään taiteeseen, pääset kokeilemaan äänien tai valojen ajoa ja suunnittelua eri produktioissamme.

Olemme myös avoimia yhteistöille ja kauttamme voi tilata esityksiä.

Tuu mukaan toimintaan!

Teatteriharrastuksesta on hyötyä myös arjessa; tulet oppimaan esiintymään luontevasti, luottamaan itseesi, epäonnistumaan turvallisesti ja lannistumatta. Teatteriharrastuksessa opitut taidot kantavat koko loppuelämän, tuu kokeilemaan!


Jäsenenä pääset vaikuttamaan seuran toimintaan!