Asemäentien nuorisoseura ja Teatteri Vaientamaton
Me olemme vuonna 2022 perustettu imatralainen nuorisoseura. Tällä hetkellä toimimme Imatran lyseon tiloissa Kanavakatu 8, 55100 Imatra.
Päätoimintamme perustuu teatteriharrastustoimintaan ja pyrimme luomaan myös jotain uutta ja kiehtovaa toimintaa kulttuurin nimissä. Toimintamme lähtökohtina ovat nuorisoseuraliikkeen arvot; osallisuus, yhdenvertaisuus, monimuotoisuus ja yhteisöllisyys.
Haluamme, että jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi toiminnassamme. Siksi noudatamme turvallisemman tilan ohjeita. Turvallisempi tila tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokainen saa olla oma itsensä. Tule siis paikalle just sellaisena kuin olet!
Suurin osa nuorisoseuramme jäsenistä on ollut mukana koronavuonna esitetyssä Esko-patsaankin voittaneessa etänäytelmässä sekä nuori teatterimme voitti Ramppikuumeen Ramppipystin vuonna 2023. Vuonna 2024 seuramme voitti myös valtakunnallisen "Vuoden Nuorisoseura"-tunnustuksen Suomen Nuorisoseuroilta. Kanssamme pääset kokeilemaan teatteria lavalla mutta myös lavan takana tekniikan parissa. Vaikka harrastustoiminta painottuu esittävään taiteeseen, pääset kokeilemaan äänien tai valojen ajoa ja suunnittelua eri produktioissamme.
ETSITKÖ HARRASTUSTA?
Teatteriharrastuksesta on hyötyä myös arjessa; tulet oppimaan esiintymään luontevasti, luottamaan itseesi, epäonnistumaan turvallisesti ja lannistumatta. Teatteriharrastuksessa opitut taidot kantavat koko loppuelämän, tuu kokeilemaan!
Lue lisää harrastusryhmistämme
ETSITKÖ ESIINTYJÄÄ TAI OHJELMAA?
Meiltä voit tilata ImatraSyndrooman kautta improvisaatioteatteriesityksiä tai voimme kirjoittaa Teatteri Vaientamattomassa teille sopivan esityspaketin. Meiltä voitte saada esimerkiksi esityksien lisäksi myös hahmoja tai kasvomaalausta.
Laita viestiä niin suunnitellaan sopiva paketti
Nähäänhä myö?
BLOGI
Kiitos KUMEfestPerjantai 5.7.2024 klo 20.52 Kiitos kaikille osallistuneille! |
Miksi myö ollaan vuoden nuorisoseura?Tiistai 16.4.2024 klo 13.52 |